End user Brochure FI AW 2015 1
Maailman pohjoisin kaupunki on muuttumassa hiilik
aivoskylästä luontomatkailun paratiisiksi. L entokoneen ikkunasta näkyy silmänkantamattomiin pelkkää jäätä ja vuoria. Alhaalla ei kasva ainuttakaan puuta, ja jos jään alta puhkeaa kukkia, ne kukoistavat kiihkeästi pari kuukautta kadotakseen jälleen jääpeitteen uumeniin. Arktista autiutta riittää horisonttiin asti. Huippuvuoret sijaitsevat pohjoisnapajäätikön äärellä, ja poistuessamme lentokoneesta näemme kyltin, jossa tulijoita varoitetaan jää karhuista. Pienessä opaskirjassa varoitetaan, että meidän ei tule missään nimessä poistua kylästä yksin tai aseistamattomina. Tämä eristyksissä oleva paikka on kylmä ja vaarallinen. Ja ikään kuin tämä ei vielä riittäisi, Longyearbyen – Huippuvuorten suurin taajama, jossa asuu muutama tuhat ihmistä – on entinen hiilikaivoskylä. Talvisessa maisemassa on teollisuusyhteisön tuntua. Kaivokselle numero seitsemän, viimeiselle vielä toiminnassa olevalle kaivokselle, ja sieltä takaisin jyrisevien raskaiden kuorma-autojen loputon virta kuljettaa edelleen hiiltä. Vaikuttaa siltä, kuin joku olisi siirtänyt tänne vuosisadan takaa kokonaisen tyypillisen, likaisen pohjoisenglantilaisen kaivoskaupungin, jäädyttänyt sen ja kehystänyt sen sitten mahtavilla vuorilla ja vaarallisilla villieläimillä. ”Kun työskentelemme kylän ulkopuolella, kannamme aina asetta”, kaupungin suurimman rakennusyhtiön Sandmo & Svenkerudin rakennus mestari Rune Ryen sanoo. ”Karhut eivät tule kaupunkiin kovin usein, mutta kun se tapahtuu, ne nukutetaan nopeasti ja lennätetään helikopterin kyydissä muualle. Kaupungin ulkopuolella on kuitenkin oltava jatkuvasti varuillaan. Jääkarhut eivät kuitenkaan ole suurin ongelma. Huippuvuoret ovat muuttumassa. Kaivoskaupungista tulee luontomatkailun paratiisi. Seikkailumatkailijat tulevat tänne katsomaan ainutlaatuista sinistä hämärää, jäävuoria ja jääkarhuja. Viime keväänä 1500 auringonpimennyksestä innostunutta turistia tuli tänne (yhden heistä jääkarhu raateli kuoliaaksi), ja paikalliset hotellit täyttyivät niin nopeasti, että japanilaiset matkatoimistot tarjosivat turisteille mahdollisuutta yöpyä lentokoneessa, jolla he olivat tänne saapuneet. Siksi suuri osa rakennustoiminnasta Huippuvuorilla liittyy hotelleihin, ja tulevaisuudessa saarten taloudella on kaksi tukijalkaa – matkailu ja tutkimus. Luonnonkauniin ympäristön vastapainoksi alueelle ovat tyypillisiä pitkät työpäivät. Rakennustyö täällä poikkeaa vastaavasta työstä missä tahansa muualla. Viime talvi oli Huippuvuorilla nykyhistorian ankarin. Kun tuuli puhalsi kovimmillaan, lämpötila laski 66 astetta nollan alapuolelle. Seinät halkeilivat, tuuli siirsi pois paikaltaan jopa sataman valtavan konttinosturin. ”Se oli pahinta, mitä olen koskaan kokenut”, saarella 1970-luvulta lähtien työskennellyt Almar Gregersen sanoo. ”Jo muutaman sentin päässä kasvoista kaikki oli vitivalkoista, tuuli kiihtyi hirmumyrskyksi ja pystyssä pysyminen oli täysin mahdotonta. Jäämme harvoin pois töistä, mutta tämä oli yksi sellaisista tilanteista. Normaalimpina työpäivinä lämpötila “Ilmeisesti ajatuksena on, että jos vaate toimii täällä Huippuvuorilla, se toimii missä tahansa.” vaihtelee kolmenkymmenen ja neljänkymmenen pakkasasteen välillä, eikä tuuli aina kiihdy hirmu myrskylukemiin. Todennäköisesti se kuitenkin kerää voimiaan koko matkan ennen iskemistään Huippuvuorten suojattomalle rannikolle. ”Golfvirta kulkee juuri Huippuvuorten ohi, joten täällä on lämpimämpää kuin missään muualla samoilla leveysasteilla. Tuuli tekee ilman kuitenkin sietämättömän kylmäksi”, Rune sanoo. ”Esimerkiksi Tromssassa rakennustyömaille pystytetään valtavia telttoja, joiden ansiosta työnteko on lämmintä ja mukavaa. Täällä sellainen teltta ei kuitenkaan pysyisi pystyssä montaa päivää. Toisinaan käytämme työssä hiihtomaskeja ja suojalaseja. Kun lämpötila laskee 40 pakkasasteeseen, tunnin ulkotyörupeaman jälkeen työkalut eivät enää pysy käsissä. Silloin meidän on lämmiteltävä tunnin ajan ennen kuin voimme taas palata ulos työhön.”