Projektbroschyr 1
Lahden Talojen kohde: Kansakoulukatu 4. Valokuvaa
ja Markus Henttonen. Lahden Talot Oy: Matalaenergiarakentamisen ja vedensäästön edelläkävijä Vesikalusteiden osuus rakennusbudjetista ei ole paljonkaan, mutta niillä on suuri merkitys kiinteistön elinkaarikustannuksissa. ”Lahden Talot on osoittanut edelläkävijyyttä matalaenergiarakentamisessa ja vedensäästössä. Myös puurakentamisella on pyritty tuomaan uusia tuulia alalle. Rakennusautomaation hyväksikäyttö kiinteistöautomaatiossa on ollut omiaan pienentämään ylläpitokustannuksia”, Lahden Talot Oy:n kiinteistöjohtaja Eero Lukkarinen sanoo. Lahden Talot Oy hallinnoi kaikkiaan noin 5 700:aa asuntoa pääosin Lahdessa, mutta yksi palvelutalo yrityksellä on myös Lahden naapurissa Hollolassa. Tekeillä oleva kuntaliitos Lahden ja Nastolan välillä kasvattanee yrityksen hallinnoimien asuntojen määrää. Vettä säästävän hanan pitää olla myös kestävä Ostnorin Mora-hanoja Lahden Talot ovat käyttäneet jo ennen yrityksen perustamista. Niiden käyttöön ovat johtaneet erityisesti kestävyys- ja vedensäästöominaisuudet, joita piirteitä eivät Lukkarisen mukaan muut tuoneet esille 1990-luvulla. ”Syy siihen, että aloimme käyttää Moran vesikalusteita, oli pitkälti siinä, että niissä ei ollut huulitiivisteitä ja vesikalusteissa oli valmiina vedensäästöominaisuuksia. Kun uusittavia ja vikaantuvia huulitiivisteitä ei ollut hanoissa, merkitsi se, että vesikalusteiden huoltotarve väheni”, Lukkarinen sanoo. Lukkarisen mukaan myös se on vaikuttanut, että eri vuosina valmistettujen tuotteiden varaosat ovat olleet yhteensopivia aikaisempiin vesikalustemalleihin. Tämä on puolestaan vaikuttanut siihen, että huolto on edullisempaa, kun varaosia ei tarvitse olla niin paljon. ”Vesikalusteiden osuus rakennusbudjetista ei ole paljonkaan, mutta niillä on suuri merkitys kiinteistön elinkaarikustannuksissa. Meillä vedenkulutus on 136 litraa henkeä kohden vuorokaudessa. Tämä on erittäin vähän siihen nähden, että meillä on huoneistokohtainen mittarointi vain uudemmissa kiinteistöissä”, Lukkarinen sanoo. Vesikalusteiden tulee Lukkarisen mielestä olla vahvoja, mikä merkitsee, että niissä on täysmessinkirungot ja metalliset kuoret ja vivut. Tehokkaaseen elinkaareen vaikuttaa huoltovapauden lisäksi myös se, vesikalusteet käyttävät vähän vettä. Tämä puolestaan alentaa energiakustannuksia sekä näin ollen kiinteistöjen hoitomenoja. 7