Vaunuelämää Autoelämää 1 2024 1
Ennätysmäinen kiinnostus liikkuvaan asumiseen Vuo
si 2024 on kuin avoin kirjoittamaton sivu. Täytetään se ikimuistoisilla retkeilyelämyksillä! Ruotsissa retkeily on vahvassa nousussa. Viime vuosina leirintäalan kehitys on jo pitkään jatkunut positiivisena, mikä huipentui ennätykseen vuonna 2022, jolloin kirjattiin yli 17,1 miljoonaa yöpymistä. Kaikesta päätellen vuonna 2023 rikotaan jälleen ennätyksiä. Ruotsissa leirintälomailulla on pitkät perinteet, ja me KABElla olemme ylpeitä siitä, että olemme osaltamme vaikuttaneet vahvasti matkailuautoissa ja -vaunuissa asumisen nousuun kansanliikkeeksi. Yli 66 vuoden ajan olemme rakentaneet vapaa-ajan ajoneuvoja, jotka ovat luoneet lisäarvoa miljoonien ruotsalaisten lomiin ja retkiin. Nykyään KABE on vahvempi kuin koskaan ja kasvattaa osuuksiaan myös Euroopan markkinoilla. Tämän vuoden CMT-messuilla Stuttgartissa useat malleistamme palkittiin eri kategorioissa, muun muassa Estate-sarjamme nimettiin vuoden matkailuvaunuksi, Caravan of the year 2024. Messuista puheen ollen, odotamme innolla Tukholman uusia Husvagn Husbil -messuja, jotka järjestetään Älvsjössä 14.–17. maaliskuuta. Ne järjestetään samaan aikaan Allt för sjön -messujen kanssa. Tämän uudenlaisen jännittävän tapahtuman myötä uskomme kiinnostuksen liikkuvaan asumiseen kasvavan entisestään. Tervetuloa osastollemme tutustumaan uutuusmalleihimme. Voit tutustua lähemmin mm. uuteen 740 CTDL -vaunuumme ja täysintegroitujen matkailuautojen uuteen pohjaratkaisuun, i790 LQB. Lue niistä molemmista lisää Vaunuelämää-lehden tästä numerosta. Olet varmaan jo huomannut, että Vaunuelämää-lehti on saanut uuden formaatin ja ulkoasun – olemme tyytyväisiä uuteen lehteemme ja toivomme, että sinäkin pidät siitä. Toivotamme sinulle upeaa retkeilykautta! Mikael Blomqvist, tj. KABE AB Seuraa KABEa Facebookissa ja Instagramissa. Siellä tarjoamme KABE-maailman uutisia, kuvia ja paljon tietoa. www.facebook.com/kabesuomi | www.instagram.com/kabesuomi KABE ei vastaa mahdollisista asia- ja kirjoitusvirheistä. KABE pidättää oikeuden rakenteen ja tietojen muuttamiseen ilman ennakkoilmoitusta. Tämän lehden kuviin voi sisältyä lisävarusteita. KABE NR 1 2024 • 5